Itä-Suomessa on tapahtunut raju muutos – ja sen pitäisi kiinnostaa myös muita kuin itäsuomalaisia. Tuhannen kilometrin matka läpi Savon ja Karjalan paljastaa, mitä alueelle on tapahtunut ja millainen tulevaisuus sillä voi olla edessä.
Tuli taas juhannuksena käytyä Itä-Suomessa isän vanhalla kotipaikkakunnalla ja kyllähän se aika kuihtuvaa seutua on. Juhannuksena toki oli tavallista enemmän ihmisiä liikkeellä, luultavasti pääsääntöisesti kesämökkiläisiä.
Kirkonkylällä pisti silmään, että liikennettä oli todella vähän ja ihmisten keski-ikä korkea. Autokannasta voi sanoa sen verran, että Tesloja ei näkynyt ja keskimäärin liikenteessä oli vanhempia autoja kuin pääkaupunkiseudulla. Auto tuolla on kuitenkin pakko omistaa, sillä palveluita ei juuri ole eikä joukkojen puuttuessa joukkoliikennettäkään.
En uskalla luvata alueelle kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Nykyisellä väestönkehityksellä en pitäisi varmana, että edes kirkonkylässä kannattaa jatkossa pitää ruokakauppaa ja alakoulua, jotka sieltä vielä löytyvät. Syrjäisemmistä kylistä viimeisetkin koulut ja kaupat lähtivät 2000-luvun alkupuolella. Itä-Suomessa on vielä erityishaasteena pitkät etäisyydet kasvukeskuksiin ja se, että moni yritystoiminta on ollut enemmän tai vähemmän riippuvainen venäläisistä matkailijoista.
Pitkään mietin itsekin takaisin muuttoa, mutta kyllä tämä näyttää siltä että muutan ennemmin pois suomesta kuin takaisin kotiseudulle. Asemat on kiinni vaikka juna kulkee ohi useamman kerran päivässä. Matkat on pitkät. Kaverit kaukana. Kuituhankkeista melkeen kaikki kariutuivat sen verran hyvin etten saisi taloon edes kunnollista nettiä. Mökki on ainoa asia jonka vuoksi menen välillä käymään.
Nuo hankkeet menivät totaalisen perseelleen ja lopputulos on liian vähän ja aivan liian myöhään. Änkyrät sen seudun tappoivat.